Tulkkausta käsin kirjoittamalla käytetään usein tilanteissa, joissa tulkkauslaitteita ei voida hyödyntää. Tällaisia ovat esimerkiksi ulkona tapahtuvat tulkkaustilanteet tai tilanteet joissa liikutaan paikasta toiseen.
Käsin kirjoittaminen on vaivatonta myös tauoilla, kun tulkkauslaitteet ovat varsinaisessa tulkkaustilassa, sekä asioimistilanteissa, kun tulkkaustilanne etenee rauhallisesti. Käsinkirjoittaminen on hidasta ja tulkki joutuu tiivistämään viestiä. Kaikkea sanottua tulkki ei ehdi kirjoittamaan - pääasia on, että asiasisältö välittyy.Käsinkirjoitustulkkauksen aikana tulkkauksen seuraaja ja tulkki ovat vieretysten. Tulkkauksen seuraaja asettuu niin, että pystyy jo tulkin kirjoittaessa lukemaan tekstiä. Sijoittumispaikkaa valitessa tulee huomioida riittävä valaistus ja ettei se aiheuta häikäisyä. Jos mahdollista, tulkilla tulisi olla käytettävissään pöytä, jonka päällä kirjoittaa.
Tulkkauksen seuraaja kertoo miten isoa tekstin pitää olla ja käytetäänkö kaunokirjoitusta, tekstausta vai suuraakkosia. Tulkkauksen aikana käytetään usein lyhenteitä, joista tulee sopia yhdessä. Lisäksi voidaan käyttää osoitusta. Esimerkiksi puhujan nimeä ei kirjoiteta, vaan osoitetaan kyseistä henkilöä. Myös eleitä tai viittomia käytetään, mikäli tulkkauksen seuraaja niin toivoo.
Tulkkauksessa käytettävän paperin pitäisi olla mattapintainen, jotta valot eivät heijastu kiiltävältä paperilta. Usein suositaan täysin valkoista paperia ilman ruudukkoja tai viivoitusta. Kynän jäljen tulee olla riittävän tumma, paksu ja valumaton, jotta tekstistä saa hyvin selvää.
© Kuuloliitto ry
