Opiskelu yliopistossa

Yliopistoissa alemman korkeakoulututkinnon voi yleensä suorittaa kolmessa vuodessa ja ylemmän viidessä vuodessa. Yliopistosektori muodostuu monitieteisistä yliopistoista sekä tiede- ja taidekorkeakouluista. Opiskelijaksi yliopistoon voidaan hyväksyä henkilö, joka on suorittanut ylioppilastutkinnon, kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon, vanhanmuotoisen opistoasteen tai korkeaasteen ammatillisen tutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon.

Yliopistoon opiskelemaan aikovat vammaiset ja erilaiset oppijat hakevat opiskeluoikeutta samalla tavalla kuin muutkin. Heitä varten ei ole omaa kiintiötä, mutta käytännöt vaihtelevat yliopistoittain. Jos valintakoe on pakollinen, on myös vammaisen hakijan osallistuttava siihen. Useimmissa yliopistoissa on mahdollista toteuttaa valintakokeeseen osallistumista helpottavia erityisjärjestelyjä (esim. oma huone, lisävalaistus, lisäaika, mahdollisuus tuoda avustaja tai tulkki).

Erityisjärjestelyistä on sovittava hyvissä ajoin etukäteen yliopiston/ tiedekunnan opintotoimiston tai opintosihteerin kanssa. Kukin yliopisto antaa tarkempia tietoja erityisjärjestelyjen edellytyksistä omissa oppaissaan.

Lisätietoja yliopisto-opinnoista
Esteetön korkeakouluopiskelu -opas

© Kuuloliitto ry