Kuuloliitto järjestää kaikille avoimia ja maksullisia viitotun puheen alkeis- ja keskitason tenttejä.
Viitotun puheen alkeis- eli A-tason tentin hinta on 25 euroa. Tentin suorittaminen edellyttää seuraavaa: Tentin suorittaja pystyy ilmaisemaan itseään jokapäiväisissä asioissa ja ymmärtää rauhallista viittomista tutuista aihealueista. Osaa viittoa puhutun kielen rakenteiden mukaisesti.Viitotun puheen keski- eli K-tason tentin hinta on 30 euroa. Suorittaminen edellyttää seuraavaa: Tentin suorittaja viittoo sujuvasti asiakokonaisuuksia ja ymmärtää myös nopeampaa viittomista. Osaa viittoa puhutun kielen vaativampienkin rakenteiden mukaisesti. Pystyy tuottamaan ja ymmärtämään pääkohdat vaativimmistakin aiheista.
Ymmärtämisosiossa testataan viitotun puheen ymmärtämistä kahdella tehtävällä. Aluksi katsotaan videolta teksti, jossa huulio on mukana. Teksti katsotaan kaksi kertaa, jonka jälkeen vastataan aineistoon liittyviin kysymyksiin. Seuraavaksi katsotaan teksti, jossa huuliota ei ole. Teksti katsotaan kaksi kertaa, jonka jälkeen vastataan tekstiä koskeviin kysymyksiin.
Tuottamisosio sisältää myös kaksi tehtävää, joilla testataan viitotun puheen tuottamistaitoa. Tenttijät saavat harjoiteltavakseen käännöstekstin. Aikaa käännöksen tekemiseen on 10 minuuttia. Valmistautumisen aikana ei saa käyttää sanakirjoja tai muita aineistoja.
Sen jälkeen käännetty teksti viitotaan ja videoidaan. Tuotoksen aikana tenttijä voi oman valintansa mukaan joko käyttää ääntä tai viittoa äänettömästi. Lisäksi tenttijälle esitetään muutama kysymys viitotulla puheella äänettömästi. Tenttijän tulee vastata kysymyksiin viittoen ja vastaukset videoidaan. Tenttijä voi käyttää ääntä tai viittoa äänettömästi.
Tentistä pääsee läpi, kun on saanut 60 prosenttia oikein sekä ymmärtämis-että tuottamisosiosta. Tenttitilaisuuksia järjestetään sopimuksen mukaan eri paikkakunnilla tai Helsingissä Valkeassa talossa (Ilkantie 4, 00400 Helsinki).
Kommunikaatiosihteeri
Tarja Kaikkonen
tekstiviestit
p. 050 5365 162
tarja.kaikkonen @ kuuloliitto.fi
© Kuuloliitto ry











