Lounais-Suomen kuulopiiri

Kuulopiiriimme kuuluu 16 kuuloyhdistystä sekä valtakunnalliset yhdistykset Suomen Tinnitusyhdistys ry ja Suomen Akustikusneurinoomayhdistys ry. Piirin yhdistysten jäsenmäärä on runsas 3000.
Visio ja tavoitteet. Kuulopiirin visio on sama kuin Kuuloliitonkin: yhteiskunta on kuulovammaiselle esteetön ja saavutettava.
Kuulopiirissämme painotetaan erityisesti
- hyviä kuuntelu- ja kommunikaatio-olosuhteita
- esteetöntä tiedonsaantia
- palveluiden, välineiden ja tiedon saatavuutta

Mikä on piiri ja sen tehtävä? Piiri olemme me, alueen yhdistyksiin kuuluvat ihmiset. Me päätämme yhteisistä asioista neuvottelukunnassa, johon yhdistykset lähettävät edustajansa. Piirin
toiminnasta vastaavat neuvottelukunnan asettamat työryhmät, alueen kuuloyhdistykset sekä Kuuloliiton toimihenkilöt.
Kuulopiirimme tarkoituksena on edistää Kuuloliiton tavoitteiden toteutumista Lounais-Suomen alueella. Piirimme toimii yhdyssiteenä liiton ja jäsenyhdistysten välillä. Se tukee alueen yhdistysten
toimintaa sekä järjestää yhdistyksille koulutus- ja virkistystapahtumia.

Työryhmät
Merkittävä osa toiminnasta suunnitellaan ja toteutetaan työryhmissä. Työryhmät järjestävät mm. omaan aihealueeseensa kuuluvia toiminnanohjauspäiviä yhdistysten toimijoille sekä antavat ohjausta ja neuvontaa alueen kuuloyhdistyksille.
Työrukkasella on piirissä hallinnoimistehtäviä, mm. piiritoiminnan ja vaikuttamistyön koordinointi sekä neuvottelukunnan kokousten valmistelu. Työrukkanen vastaa siitä, että yhteisesti päätetyt asiat toteutetaan käytännössä.

Kuulolähipalvelutyöryhmä
Työryhmä tukee ja ohjaa piirin yhdistyksien kuulolähipalvelun aloittamista
ja kehittämistä. Työryhmä välittää kuulolähipalveluun liittyvää tietoa ja
osaamista sekä pyrkii vaikuttamaan yhdessä piirin yhdistyksien kanssa kuntien kuulovammaisten kuntoutus- ja apuvälinepalveluiden saatavuuteen
ja laatuun. Tarvittaessa työryhmä tekee ohjauskäyntejä yhdistyksiin ja
järjestää toiminnanohjausta yhdistyksien kuulolähipalvelun vapaaehtoisille.

Esteettömyys- ja kuulonsuojelutyöryhmä (Esku)

Virkistystyöryhmä

Viestintätyöryhmä
Pyrimme tehostamaan piirin ja yhdistysten viestintää. Pidämme Kuuloliiton nettisivujen piiriä koskevat tiedot ajan tasalla ja
päivitämme muutaman kerran vuodessa ilmestyvän tapahtumakalenterin.
Ohjaamme yhdistyksiä viestintään liittyvissä asioissa, teemme yhdistyskäyntejä pyydettäessä ja järjestämme koulutusta ja
toiminnaohjausta esim. suullisessa viestinnässä


Piirin puheenjohtaja
Martti Järvinen
Yhdystie 3
31300 Tammela
p. 040 844 0255
martti.jarvinen @ surffi.net

© Kuuloliitto ry