Kuntoutuspalvelut senioreille

Ikääntyneen huonokuuloisen kuntoutus sisältää erilaisia toimia kuulemisen ja keskustelun helpottamiseksi, toimintaedellytysten ylläpitämiseksi ja parantamiseksi sekä vammaan sopeutumiseksi.

Aikuisten kuntoutussihteerit neuvovat, opastavat ja palvelevat ikääntyneitä asiakkaita kaikissa kuuloon liittyvissä asioissa. Kuntoutussihteerit toimivat Kuuloliiton aluetoimistoissa ympäri maata.

Kuuloa koskevissa kysymyksissä ota yhteyttä kotipaikkakuntaasi lähinnä toimivaan kuntoutussihteeriin. Ikähuonokuuloisille järjestetään tarpeen mukaan alueellisia kuntoutumiskursseja yhdessä paikallisten yhteistyötahojen kanssa. Kursseja järjestävät ja niistä lisätietoja antavat aikuisten kuntoutussihteerit.

Kuhmoisissa sijaitseva Kopolan kurssikeskus järjestää erilaisia kursseja ja tapahtumia eläkeläisille. Pääkaupunkiseudun eläkeläisille järjestetään sopeutumisvalmennuskursseja Valkeassa talossa, Helsingin Pohjois-Haagassa.

Kuulolähipalvelusta saa myös neuvoja ja opastusta kuuloon ja kuulonhuollon palveluihin liittyvissä kysymyksissä. Kyseessä on paikallisyhdistysten vapaaehtoisten toiminta-alueellaan järjestämä ikääntyneille suunnattu kuuloneuvonta. Kuulolähipalvelusta saa kädestä käteen opastusta kuulokojeen ja apuvälineiden käytössä sekä apua kojeiden huoltamisessa.

Lisätietoja


Ajankohtaiset kuntoutuskurssit löytyvät tapahtumakalenterista:
Tapahtumat

Yhdistysten ylläpitämän kuulolähipalvelun vastaanottoajat:
Kuuloneuvonta

suunnittelija Virpi Koivistoinen
p. (09) 5803 360,
050 588 0682
virpi.koivistoinen @ kuuloliitto.fi
Omenoita keräämässä

© Kuuloliitto ry